Mesiangervo: terveysvaikutukset ja käyttö
Mesiangervo (Filipendula ulmaria) on Suomessa yleinen niittykasvi.
Euroopan lääkevirasto EMA on hyväksynyt mesiangervon perinteiseksi kasvirohdosvalmisteeksi flunssan oireiden tukihoitoon ja lievien nivelkipujen lievitykseen, mutta asettaa käytölle myös tarkat rajat.
Tässä artikkelissa käydään läpi, mistä kasvi tunnetaan, mitä sen käyttö vaatii ja missä tilanteissa siitä kannattaa pysyä erossa.
Mikä mesiangervo on?
Mesiangervo kuuluu ruusukasvien (Rosaceae) heimoon ja kasvaa Suomessa kosteilla niityillä, ojanpientareilla ja rantapensaikoissa.
Kasvi tunnistaa 60-120 senttimetriä korkeasta, haarattomasta varresta ja kermanvalkoisista, voimakastuoksuisista kukintaryhmistä, jotka avautuvat kesä-heinäkuussa.
Keskiajalla luostarit käyttivät kasvia kuumeen ja tulehdusten hoitoon. Saksalainen lääkekomissio Commission E kirjasi sen viralliseen kasvimonografiaansa 1990-luvulla, ja Euroopan farmakopea tunnistaa nykyään erikseen kukkivat verson kärjet (Filipendulae ulmariae herba) omana kasviaineenaan.
Suomessa mesiangervo sekoittuu joskus lähisukulaiseensa sikoangervoon (Filipendula vulgaris), joka on kuitenkin selvästi matalampi ja viihtyy kuivilla ketokankailla, ei kosteikoilla.
Mesiangervon vaikuttavat aineet
Mesiangervon kukat ja lehdet sisältävät salisylaatteja, kuten salisiinia ja metyylisalisylaattia, sekä flavonoideja: kversetiiniä, rutiinia ja spireosidia. Näiden lisäksi kasvista löytyy runsaasti tanniineja ja kukista proteiineihin sitoutunutta, hepariinin kaltaista ainetta.
EMA:n kasvirohdosvalmistekomitea HMPC on hyväksynyt mesiangervon kukat (Filipendulae ulmariae flos) kahteen käyttöaiheeseen: flunssan oireiden tukihoitoon sekä lievien nivelkipujen lievitykseen.
Hyväksyntä perustuu pitkään käyttöhistoriaan, ei kliinisiin ihmiskokeisiin. EMA:n oma monografiteksti korostaa, että kyse on perinnenäytöllä osoitetusta turvallisuudesta, ei tieteellisesti todistetusta tehosta.
Laboratorio- ja eläinkokeissa mesiangervouutteet ovat vähentäneet tulehdusta, suojanneet mahalaukun limakalvoa ja osoittaneet antioksidatiivista vaikutusta. Vuonna 2024 julkaistussa bulgarialaistutkimuksessa kasviuute lievitti tulehdusta ja kipua rotilla, joskin heikommin kuin vertailulääke diklofenaakki.
Satunnaistettuja kliinisiä kokeita ihmisillä on toistaiseksi vähän, joten yksittäisiä vaivoja koskevat väitteet kannattaa suhteuttaa tähän puutteeseen.
Mesiangervon käyttö
Yleisin tapa nauttia mesiangervoa on tee. EMA:n mukaan vuorokausiannos on 2,5-6 grammaa kuivattua kukkaa haudukkeena, jaettuna 1-3 annokseen päivässä. Vettä ei pidä keittää kasviaineksen joukossa, sillä keittäminen hajottaa osan vaikuttavista yhdisteistä; haudutusaika on noin 10-15 minuuttia kannen alla.
Kukista ja lehdistä voi valmistaa myös tinktuuran liottamalla kasviainesta alkoholissa useiden viikkojen ajan, tai käyttää sitä ulkoisesti kääreenä tai voiteena ihon rauhoittamiseen.
Perinteinen suomalainen mesiangervosima, joka valmistetaan fermentoimalla kukkia veden, sokerin ja hiivan kanssa, kuuluu edelleen monen juhannusjuhlan reseptiikkaan.
Käytön kesto riippuu käyttöaiheesta: flunssan oireissa hoito aloitetaan heti oireiden alkaessa, ja jos oireet jatkuvat yli seitsemän päivää, EMA suosittelee kääntymään lääkärin puoleen.
Nivelkivuissa käyttöä ei tule jatkaa yhtäjaksoisesti yli neljää viikkoa, eikä valmiste sovi äkillisen niveltulehduksen hoitoon ilman lääkärin arviota.
kenelle mesiangervo ei sovi
Mesiangervon tärkein vasta-aihe on yliherkkyys salisylaateille tai kasvin vaikuttaville aineille: aspiriiniallergikon ei pidä käyttää kasvia missään muodossa. EMA ei myöskään suosittele mesiangervon käyttöä alle 18-vuotiaille, koska riittävää turvallisuustietoa tästä ikäryhmästä ei ole. Sama koskee raskautta ja imetystä.
Muun salisylaatti- tai tulehduskipulääkityksen kanssa yhtäaikaista käyttöä ei suositella ilman lääkärin arviota.
EMA:n virallinen monografi ei listaa tunnettuja yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, mutta koska kasvin kukista on eristetty proteiineihin sitoutunutta, hepariinin kaltaista ainetta, verenohennuslääkitystä käyttävän kannattaa silti keskustella asiasta apteekin tai lääkärin kanssa ennen säännöllistä käyttöä. Suurina annoksina mesiangervo voi aiheuttaa pahoinvointia ja vatsavaivoja samaan tapaan kuin muutkin salisylaattipitoiset kasvit.
Fimea valvoo Suomessa myös rekisteröityjä perinteisiä kasvirohdosvalmisteita samalla tavalla kuin varsinaisia lääkkeitä. Apteekista ostettu, rekisteröity valmiste on siksi turvallisuustiedoiltaan eri asemassa kuin itse kerätty ja kuivattu kasviaines.
Usein kysytyt kysymykset
Mitä mesiangervo on?
Mesiangervo on Suomessa yleinen, kermanvalkoisin kukin kukkiva niittykasvi (Filipendula ulmaria), jonka kukista eristettiin 1800-luvulla salisiinia, aspiriinin kaltainen yhdiste.
Miten mesiangervoa käytetään?
Yleisin tapa on tee, jota valmistetaan kukista tai lehdistä haudutettuna, mutta kasvia käytetään myös tinktuurana, ulkoisena voiteena ja perinteisenä mesiangervosimana.
Mitkä ovat mesiangervon terveysvaikutukset?
EMA on hyväksynyt mesiangervon perinteisen käytön flunssan oireiden tukihoitoon ja lievissä nivelkivuissa, mutta tieteellinen näyttö perustuu toistaiseksi enimmäkseen laboratorio- ja eläinkokeisiin.
Miten mesiangervotee valmistetaan?
EMA:n ohjeen mukaan vuorokausiannos on 2,5-6 grammaa kuivattua kukkaa haudukkeena, jaettuna 1-3 annokseen, ja nivelkivuissa käyttöä ei jatketa yhtäjaksoisesti yli neljää viikkoa.
Lähteet:
Euroopan lääkevirasto EMA / HMPC:n kasvirohdosvalmistemonografi (Filipendula ulmaria, flos)